Tukesin talous – tunnusluvut avattuna kuvina

Tervetuloa tutustumaan Tukesin toimintaan kuvallisten esitysten avulla! Kuvat avaavat, mihin rahoituksemme kuluu, mitä tuotamme ja mitä haluamme valvontaviranomaisena toiminnassa erityisesti kehittää.

Tukes on rahoituksen näkökulmasta pieni tekijä valtion kokonaisbudjetissa: jos valtion kassassa olisi 2500 kolikkoa, Tukesin toiminta rahoitettaisiin yhdellä niistä. Taloudessa pienistä puroista kuitenkin syntyvät ne suuret virrat, joten kurinalaisella rahankäytöllä on merkitystä. Tukesissa tämä tarkoittaa erityisesti keskittymistä henkilöstökuluihin, koska ne ovat viraston suurin menoerä.

– Tukesin talous vuonna 2015 oli kohtuullinen. Rahoituspohja oli hyvä ja menotaso pysyi kurissa. Henkilöstömenojen kasvu saatiin pysähtymään. Tämä on hyvä pohja tuleville vuosille, joille on tiedossa määrärahasupistuksia, Tukesin hallintojohtaja Juha Karjalainen summaa.

Näin kulutamme

Tukesissa tehtiin vuoden 2015 aikana monenlaisia asioita: käsiteltiin lupahakemuksia, valvottiin tuotteita ja teollisuuslaitoksia sekä viestittiin aktiivisesti. Erilaisten tuotosten yhteenlaskettu määrä on yli 62 000! Määrä ei kuitenkaan kerro kaikkea.

– Tekemisen lisäksi vuottamme leimasi oman toiminnan kehittämisestä käydyt useat keskustelut ja tapahtumat. Aiheeseen liittyen keskustelimme esimerkiksi luottamuksesta, monitiloista, strategiasta, arvoista, nimikkeistä ja työaikajoustoista., Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen sanoo.

talous_naita_tuotamme_Verkkolehti

Tukesin kehityskohteena on vahvistaa riskiperusteista toiminnan suuntaamista. Riskiperusteisuus tarkoittaa sitä, että keskitytään valvonnassa ja muussa toiminnassa asioihin, joissa on isoimmat riskit turvallisuuden näkökulmasta. Lisäksi mietitään, millä keinoilla asioihin kannattaa vaikuttaa.  Riskiperusteisuus on toiminut valvonnan ohjenuorana Tukesissa jo pitkään, mutta tulevina vuosina sen hyödyntämistä on tarkoitus entisestään syventää – niukkenevat resurssit ovat näin paremmin käytössä ja toiminta on vaikuttavampaa ja tehokkaampaa.

– Kehitämme parhaillaan valvonnan eri sektoreille omia priorisointimalleja. Tällä hetkellä teemme esimerkiksi pilottiprojektia kasvinsuojeluaineiden markkinavalvonnasta. Käynnissä on myös projekti siitä, miten Tukesin rekistereistä löytyviä tietoja voisi hyödyntää nykyistä helpommin toiminnan priorisointiin, Tukesin tutkimusjohtaja Minna Päivinen kertoo.

talous_onnistumisia_ja_kehitettavaa_verkkolehti

 

Teksti / Kuvat: Heta Kylmämaa