26.

Tokmanni: Satsaus vastuullisuuteen kannattaa

Vastuullisuuteen ja turvallisuuteen panostaminen ei ole menestyvälle yritykselle enää vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Tämän on huomannut myös käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju Tokmanni.

Turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta huolehtiminen ei ole yrityksen valinta, sillä sitä vaatii myös lainsäädäntö. Maahantuojan, jakelijan ja myyjän vastuulla on varmistaa, että tuotteet täyttävät kaikki niille asetetut vaatimukset. Yritys voi silti kääntää pakon vahvuudekseen.

Yhtenä esimerkkinä tämän oivaltamisesta voi pitää käyttötavaroiden myyntiin keskittynyttä vähittäiskauppaketju Tokmannia. Ketjun liiketoiminnassa vastuullisuuden rooli alkoi kasvaa vuonna 2013, jolloin sen hankintaan perustettiin oma laatu- ja vastuullisuusyksikkö. Systemaattisemmin yritys alkoi tuoda vastuullisuutta liiketoimintaan kaksi vuotta myöhemmin palkkaamalla yritykseen vastuullisuusasioiden vetäjän sekä aloittamalla vastuullisuusohjelmat ja -raportointi.

Myös Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin sähkölaitteiden turvallisuutta ja vaatimuksenmukaisuutta valvova ryhmä on kiinnittänyt huomiota ketjun myönteiseen kehitykseen.

– Tuotteiden omavalvonta on parantanut merkittävästi Tokmannilla. Tuotteet ovat entistä paremmin vaatimustenmukaisia, joten huomautuksia ja päätöksiä tuotteista lähtee heille nykyään huomattavasti vähemmän, ryhmästä todetaan.

Tokmanni onkin toimitusjohtajansa Heikki Väänäsen mukaan vahvasti sitoutunut vastuulliseen hankintatapaan.

– Tokmanni pyrkii hankkimaan tuotteita ainoastaan vastuullisilta toimittajilta. Olemme esimerkiksi BSCI:n* jäsen ja vaadimme BSCI:hin sitoutumista myös tehtailta, joilta hankimme tuotteita, Väänänen kertoo.

Vastuullisuuselementit ovat mukana myös muissa hankinnan vaiheessa.

Toimitusjohtaja Heikki Väänänen
Toimitusjohtaja Heikki Väänänen

– Tällaisia ovat muun muassa tuotteen turvallisuustestaukset ennen tuotteen ostoa sekä tuotteelle tehtävät tarkastukset valmistusvaiheessa ja ennen lähettämistä, Väänänen luettelee.

Vastuullisuuden arvostus kasvanut

Väänäsen mukaan satsaus vastuullisuuteen ja turvallisuuteen on kannattanut.

– Vastuullisuus on pienentänyt riskejä ja sillä on ollut myös muita liiketoimintavaikutuksia, kuten pienentyneet kustannukset ja positiiviset vaikutukset maineeseen, mikä puolestaan on ollut tärkeää esimerkiksi sijoittajille ja asiakkaille, hän perustelee.

Väänänen menee jopa niin pitkälle, että näkee turvallisuuden ja vastuullisuuden kilpailuvalttina.

– Ilman muuta. Etenkin jos ollaan tasavahvoja kilpailussa, nämä asiat voivat olla ratkaisevia. Kuluttajat, sijoittajat ja muut sidosryhmät odottavat meiltä jatkuvasti enemmän näissä asioissa.

Suomessa luovuttiin koneiden ja sähkölaitteiden ennakkotarkastuksesta tuotteiden vapaan liikkumisen nimissä 1994, kun Suomi liittyi EU:hun. Sen jälkeen markkinoilla olevien tuotteiden turvallisuutta on valvottu pistokokeilla riskiperusteisesti eli suuntaamalla valvonta tuotteisiin, joiden epäillään olevan vaarallisia tai joista viranomainen on saanut ilmoituksia.

Viime vuonna Tukes testautti muun muassa 600 sähkölaitetta, ja testausten perusteella markkinoilta poistettiin 135 vaarallista tai vaatimustenvastaista tuotetta.

 

*Eurooppalaisten kauppaketjujen vuonna 2003 kehittämä sosiaalisen laadunvalvonnan malli, jonka tavoitteena on ns. riskimaiden tavarantoimittajien työolojen parantaminen kansainvälisten sopimusten vaatimalle tasolle sekä selkeyttää ja yhtenäistää yritysten tekemää tavarantoimittajien valvontaa.

 

Teksti: Mervi Oksanen
Kuvat: Tokmanni/Creative Commons ja Mervi Oksanen 

 


Kommentit:

    1. Kiitos palautteesta!
      Turvallisuus 100+-juttusarja kertoo, miten turvallisuus näkyy tekoina ja toimintana suomalaisissa yrityksissä.
      Tukes kannustaa toimijoita vaatimustenmukaisuuteen ja tässä juttusarjassa tarkoituksenamme on nostaa esille esimerkillisiä toimijoita rohkaisuksi muille.
      Tokmanni on esillä sen takia, että se on iso toimija ja parantanut paljon tuotteiden omavalvontaa.
      Turvallisuus 100+-juttusarjaan voi tehdä ehdotuksia tarinasta täällä: http://verkkolehti.tukes.fi/ehdota-tarinaa/

KOMMENTOI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*