Kypärä päähän, vaikka lähtee hevosen kanssa vain kävelylle

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio kertoo suhteestaan kypärään

Anna-Julia Kontio sai ensimmäisen ratsastuskypäränsä viisivuotiaana. Siitä kypärästä alkoi 22-vuotiaan esteratsastajan tarina ponien ja hevosten parissa. Ensimmäinen itse valittu kypärä oli vihreä, vakosametilla päällystetty hienous, joka on Zürichissa asuvalla ja harjoittelevalla Anna-Julialla edelleen tallessa. Ratsastajan mukaan hevosihmisten suhtautuminen kypärän käyttöön on parin viime vuoden aikana muuttunut.

”Lapsena käytin aina kypärää. Sitten jossain vaiheessa teininä aloin ratsastaa usein ilman. Jälkeenpäin ajateltuna se oli tyhmää, onneksi mitään ei sattunut.

Nyt käytän kypärää aina, vaikka lähtisin vain kävelylenkille hevosen kanssa. Hevonen voi käynnissäkin kompastua, ratsastaja tippua ja huonolla onnella lyödä päänsä seinään tai kiveen. Aina on myös se mahdollisuus, että hevonen potkaisee tippunutta ratsastajaa. Viimeisen kahden vuoden aikana kypärän käytöstä on tullut ratsastuspiireissä isompi juttu ja yhä useammat käyttävät kypärää.

Urani aikana minulla on ollut noin 15 kypärää. Yhdessä vaiheessa minulla oli samaan aikaan käytössä monia erilaisia kristallein koristeltuja kypäröitä. Suosikkejani tällä hetkellä ovat aurinkolipalliset kypärät, niitä minulla onkin kisakäytössä tällä hetkellä yhteensä kolme. Ulkonäön lisäksi tärkeintä kypärässä on mukavuus ja turvallisuus. Useimmat kypärät eivät jostain syystä sovi pääni malliin, huonosti istuvaa kypärää en voi ajatellakaan ostavani.

Vaikka minulla on suurin osa vanhoista kypäröistäni tallessa, osalle on käynyt matkan varrella hassusti. Kerran jätin kisoissa kypärän roikkumaan karsinan eteen ilman suojapussia. Hevoseni oli ottanut kypärästä hampaillaan otteen ja repinyt kypärän kangaspäällysteen kokonaan irti.

Olen ollut onnekas, eikä minulle ole sattunut pahempia putoamisia. Kerran löin pääni aika kovaa maneesin pohjaan. Kypärä oli silloin päässä ja selvisin tapahtuneesta muutaman tunnin kestäneellä pienellä päänsäryllä. Ilman kypärää olisin varmasti saanut aivotärähdyksen.

Kuvateksti: Anna-Julia Kontiolla on parempi hevostilanne kuin koskaan: kisattavana on kaksi GP-tason hevosta Fardon ja Pacific. Ratsastettavina on myös kolme huipputason 7-vuotiasta hevosta Uppsala du Figuier, Dino ja Sydvinds Camara. Seuraavaksi Anna-Julian tähtäimessä ovat Oslon ja Helsingin Maailman Cupin osakilpailut.